Tule asiakkaaksi

Aarre Isännöinti on erikoistunut pääkaupunkiseudulla sijaitsevien asunto-osakeyhtiöiden (As Oy) isännöintiin. Tarjoamme asiakkaillemme laadukasta isännöintiä ja huolehdimme kaikista isännöinnin päätoimialueista: hallinnosta, kirjanpidosta ja talon teknisestä elinkaaresta.

Asiakastyytyväisyys on meille tärkein asia, jonka eteen teemme kaikkemme.

 

Isännöintiyritys

  • toimii huolellisesti ja tilaajan edun mukaisesti.
  • kertoo palveluistaan ja hinnoitteluperusteistaan selkeästi.
  • toimii avoimesti tilaajan hankinnoissa ja käyttää kumppaniverkostoa tilaajan eduksi.
  • toimii tasapuolisesti.
  • edistää avoimuutta ja suhtautuu viestintään myönteisesti.
  • noudattaa vaitiolovelvollisuutta luottamuksellisen tiedon suhteen, eikä käytä väärin saamiaan tietoja.
  • huolehtii parhaansa mukaan siitä, että tilaaja tuntee isännöinnin eettiset ohjeet.
  • ottaa vastaan vain omien kykyjen ja resurssien mukaisia toimeksiantoja.
  • tiedostaa vastuunsa, velvollisuutensa ja vaikutusmahdollisuutensa.
  • tuntee toimialansa lainsäädännön ja normit.
  • huolehtii ammattitaitonsa ylläpitämisestä ja kehittämisestä.
  • ylläpitää ja kehittää isännöinnin arvostusta.
  • kunnioittaa isännöintialan muita toimijoita ja kilpailee rehellisesti.
  • sitoutuu harmaan talouden torjuntaan.
  • edistää tehokasta energian ja materiaalien käyttöä.

Isännöinnin eettiset ohjeet

Aarre Isännöinti Oy on Suomen isännöintiliitto ry:n jäsenenä sitoutunut noudattamaan isännöinnin eettisiä ohjeita. Isännöinnin eettiset ohjeet korvasivat aiemmin alalla käytetyn ’Hyvä Isännöintitapa’ (HIT) -ohjeistuksen.

Isännöintiyrityksellä tarkoitetaan tässä yritystä ja sen kaikkia työntekijöitä. Isännöintiyritys huolehtii siitä, että koko henkilökunta tuntee nämä eettiset ohjeet ja sitoutuu niihin.

Isännöinnin eettiset ohjeet on laadittu isännöintiin, toimivan yhteistyön perustaksi.

Asiakaspalvelu

Asiakaspalvelumme palvelee teitä numerossa 0201-98 6700 ma-to klo 09.00 - 15.00 ja pe klo 10.00 - 15.00.

Asiakaspalvelun sähköposti:
asiakaspalvelu@aarre.com

Vastikevalvonnan sähköposti:
vastikevalvonta@aarre.com